sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kursseilua

Täällä taas!

Koulu on lähteny mukavasti rullaamaan. Kurssia kohden on joka viikko 3h koulua, mikä ei ole liikaa vaadittu. Eli tällä hetkellä minulla on 3 kurssia, joista jokainen on 10op ja koulua 9h per viikko. Kurssit rakentuu ennakko-aineistoon, johon tulee perehtyä ennen kurssille menoa. Kurssit on sisältävät aina luentovaiheen ja toiminnallisen vaiheen. Eli hyvin samankaltaista kuin laureassa on tähän asti ollut.

Yhdellä kurssilla luento on 2h ja toiminnallinen vaihe kestää tunnin, jossa käsitellään kotitehtäviä ja ennakkomateriaalia. Kurssin läpipääsyyn on tehtävä raportti, jonka painoarvo on 100% kurssin arvosanasta.

Toisella kurssilla opettajaa pitää välissä luentoa ja toiminnallista vaihetta vuorotellen. Ensin opetetaan ja selitetään aihe, jonka jälkeen ryhmäydytään ja pohditaan aihetta syvällisemmin. Jälleen palataan luentoon ja taas uudelleen ryhmäydytään. Viimeinen tunti on ollut kurssityön tekemiseen varattu tunti, jolla varmistetaan että jokaisen oppilaan kurssityöt etenee ajallaan.Opettaja on läsnä antamassa neuvoa esimerkiksi esseen teossa, jolloin opettaja lukee esseen raakavedoksen joka oppitunti, antaa palautteen esseestä. Jolloin kun essee palautetaan, on jokaisella oppilaalla ollut ainekset parhaaseen arvosanaan. Kurssin läpipääsy koostuu esseestä, raportista, oman oppimisen portfoliosta ja päiväkirjasta sekä kurssityönä tehdyt kotisivut ja blogi.

Strategic Management kurssityön työstöä kirjastossa

Kolmannella kurssilla luento kestää yleensä 1½-2h, jonka jälkeen loppuaika on varattu ryhmä kurssityölle. Kurssin läpipääsyyn vaikuttaa ryhmätyö 80% ja oppimispäiväkirja ja oppimis essee 20%.

Ainoa asia mikä on ihmetyttänyt on, kuinka paikalliset opiskelijat eivät osaa minkäänlaisia akateemisen kirjottamisen sääntöjä, ja itsestäni on tavallaan huvittavaa ja outoa, että korjailen ryhmätyötä tehdessä natiivisti englanninkielisen henkilön tekstiä. Itse sain jo palautetta omista raporteistani, että on hienoa huomata kuinka osaan käyttää passiivi muotoa alusta loppuun sen lisäksi että referointini on täydellistä. Vaikka alkuun pelkäsin oman englannin kielen laatua teksteissä, tämä varmasti on nostanut itsetuntoa kirjoittaa entistä enemmän tekstejä englanniksi ja luottamaan omaan englannin osaamiseen. Ainoa negatiivinen palaute mikä tekstistäni on tullut, on että kirjoitan ajoittain amerikan englantia ja englannin englantia sekaisin, jolloin pitäisi enemmän keskittyä että käytän vain jälkimmäistä tekstissä, olenhan sentään britanniassa!

Skottiaksentin kanssa ei juurikaan enään ongelmia ole. Alussa yhdellä kurssin opettajan aksentti otti kuukauden ennenkuin aloin siihen tottumaan, mutta nykyään ei ole kenenkään aksentin kanssa ongelmia. Osakseen tässä voi olla se, että olen urheiluseuran kautta saanut enemmän skottikavereita kuin muita kansallisuuksia, jolloin olen kavereiden aksenttiin jo niin tottunut ettei se tuota enään ongelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.