Tässä on tullut rullailtua edes ja takaisin viimeisein parin kuukauden aikana. Ensin palasin joululomaksi suomeen ja lensin uudenvuoden jälkeen takaisin britaniaan. Koska kokeita ei ollut vaan ainoastaan opettajan kanssa tapaaminen tammikuun lopussa, niin reilasin koko tammikuun ristiin rastiin InterRail passilla. Käväisin myös Irlannin puolellakin, sillä onhan se kuitenkin naapuri maa!
Koska kuulun edelleen koulumme urheilu seuraan, on tietenkin velvollisuuteni kilpailla koulun nimissä. Joten päästyäni takaisin Skotlantiin, kävin kilpailemassa yhdet kisat ja viimeisetkin kouluhommat hoidettua palasin takaisin suomeen ennen seuraavia suuria oppilaskisoja. Koska tavaraa oli kerinnyt kertyä paljon, jätin puolet tavaroista Skotlantiin ystäväni luokse sillä palaisin kuitenkin parin viikon päästä takaisin kilpailuihin.
| Tässä on UWS judo team Lontoon kisoissa marraskuussa |
Muutto shokki oli todella kova pala minulle ja nieleskelin ensimmäisen viikon kotona "koti ikävääni" Skotlantiin. Kuitenkin palattauni parin viikon jälkeen kilpailemaan Sheffieldin suuriin urheilukisoihin ja hakemaan viimeiset tavarat sekä hyvästelemään ystäväni tuossa mahtavassa saarivaltiossa teki kotiin paluusta vieläkin vaikeampaa.
Koen että olen todella kasvanut henkisesti sen lisäksi että maailma on avartunut pikkasen enemmän. Suurimman kosketuksen Britaniaan ja sen kulttuuriin sain tammikuussa. Reilatessa yövyin aina halvimmissa hostelleissa ja sain useita uusia ystäviä yhden yön pysähdyksilläni. Matkan aikana tapasin ja tutustuin myös eri sosiaaliluokkiin, mikä avasi silmät britanian politiikassa vallitsevasta korruptiosta ja ongelmista kodittomuudesta terrorismiin. Käydessäni pitkiä keskustelua esimerkiksi pitkäaikais kodittomien kanssa (jotka vielä ostivat minulle kahvin junassa, koska halusivat kiittää minua keskustelu hetkestä), ymmärsin todella miten hyvin meillä Suomessa asiat on. Samalla myös jaoin näkökulmia Suomesta ja Suomen politiikasta ja moni oli hämmästynyt kuinka jotkin asiat ovat menneet samaan suuntaan heillä ja kuinka joistain asioista voitaisiin ottaa oppia.
![]() |
| Walesissa Llandudno Junction |
Vieläkin haikein mielin katson kuvia ja muistelen kaikkia kokemaani, niin voin todeta että en kadu vaihtoon lähtöä pätkääkään. Vaikka hieman ennen lähtöä epäröin, voin kuitenkin todeta että oli todella hyvä lähteä mukaan seikkailujen Skotlantiin.





